Perintömme

Kun katsomme historiaamme, olemme aina katsoneet tulevaisuuteen

Tarinamme alkoi innovaatiolla, kun John Boyd Dunlop keksi paineilmarenkaan Belfastissa, Pohjois-Irlannissa vuonna 1888.

Siitä hetkestä lähtien Dunlopin nimi on liitetty rengasteknologian läpimurtoihin ja hyvään suorituskykyyn, jota asiakkaamme odottavat. Katso videolta joitakin kohokohtia.

Ajamisen ilosta

Mitä parempi tuntuma sinulla on tiehen, sitä paremmin voit hallita ajoneuvoasi. Kun ohjautuvuus on hyvä, suorituskyky nousee aivan uudelle tasolle. Tällöin ajamisesta tulee todellinen nautinto.

Tarve venyttää suorituskyvyn rajoja on inspiraatio jokaisen Dunlopin valmistaman renkaan taustalla. Pyrimme parhaaseen mahdolliseen ohjautuvuuteen, oli sitten kyse kilparenkaissa käytetystä kumista tai suosituissa, massatuotetuissa malleissa käytetyistä renkaista.

Suorituskykyyn perustuva maineemme on syy siihen, että suurimmat autovalmistajat asentavat renkaamme vakiona – ja siihen, miksi jatkuvasti esittelemme uusia rengasteknologioita, jotka parantavat tehokkuutta, ohjautuvuutta ja ajomukavuutta.

Suorituskyky on intohimomme

Aina ensimmäisestä,125 vuotta sitten valmistetusta renkaasta lähtien olemme jatkuvasti kehittäneet uusia rengasteknologioita. Venytämme rajoja vielä tänäkin päivänä käyttäen kovalla työllä hankkimaamme tietoa ja kokemusta tuotteidemme parantamiseen.

Tämä intohimo suorituskykyä kohtaan on kannustanut meitä innovoimaan ja luonut maineemme kilpavoittajien tuotemerkkinä. Tutkimustyömme tulokset näkyvät koko valikoimassamme (katso teknologia- ja innovaatiosivultamme, mitä tarkoitamme).

Dunlop tulee aina olemaan rengasteknologian kärkiryhmässä, sillä emme koskaan lakkaa etsimästä uusia tapoja antaa kuljettajille kutkuttavaa hallinnan ja suorituskyvyn tunnetta.